Onko asiakkaasi PEP? Tätä se tarkoittaa kycittämisen kannalta
Asiakkaasi ei tarvitse olla pääministeri ollakseen PEP eli poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö. Mutta KYC-prosessilta poliittinen vaikutusvalta vaatii hieman lisätoimia.
Mikä on PEP?
Lyhenne PEP tarkoittaa poliittisesti vaikutusvaltaista henkilöä (politically exposed person).
PEP on keskeinen käsite ilmoitusvelvollisten yritysten, kuten tilitoimistojen, rahoituslaitosten ja asianajotoimistojen, asiakkaan tuntemisen prosessissa eli KYC-prosessissa (Know Your Customer).
PEP on henkilö, jolla on tai on ollut merkittävä julkinen asema kotimaassa tai ulkomailla. Poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö ei tarkoita vain poliitikkoja.
PEP-henkilöitä ovat esimerkiksi valtionpäämiehet ja hallituksen jäsenet, mutta myös muun muassa korkeimman oikeuden tuomarit, suurlähettiläät, puolustusvoimien kenraalikuntaan kuuluvat henkilöt ja valtionyritysten johdon jäsenet. PEP-henkilöt ovat alttiimpia rahanpesulle tai korruptiolle ja siksi erityisen valvonnan kohteena.
Rahanpesulaki edellyttää tehostettua tuntemista PEP-henkilöiltä
KYC-prosessin ytimessä on asiakkaiden tunteminen ja riskienhallinta. Kun uutta asiakkuutta aloitetaan, on ilmoitusvelvollisella yrityksellä velvollisuus selvittää, onko asiakas tai todellinen edunsaaja poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö.
Jos asiakas todetaan PEP-henkilöksi, KYC-prosessissa edellytetään niin sanottua tehostettua tuntemista.
Tämä tarkoittaa syvällisempää tuntemismenettelyä, joka kattaa sekä asiakkaan että mahdollisesti hänen perheensä tai läheisensä taloudellisen toiminnan.
Käytännössä tuntemisveloite näkyy esimerkiksi liiketoimintaan liittyvien varojen alkuperän selvityksenä, asiakkaan tuntemistietoja tiheämpänä päivityksenä ja asiakkaan toiminnan jatkuvana seurantana, jotta mahdollisiin yritystoiminnan muutoksiin tai poikkeamiin osataan reagoida nopeasti.
Työtähän tämä teettää, mutta ainakin osan toimista voi automatisoida KYC-ohjelmistolla.
Myös poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön perhe ja yhtiökumppanit syyniin
Ekstramaustetta PEP-kuvioon tuovat poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön perheenjäsenet ja yhtiökumppanit. Myös PEP-henkilön lähipiiri kuuluu tehostetun tuntemisen pariin.
Lain määritelmän mukaan tässä kontekstissa perheenjäseniksi lasketaan:
- aviopuoliso tai kumppani, joka rinnastetaan aviopuolisoon
- lapset ja heidän aviopuolisonsa tai sellaiseksi rinnastettavat kumppanit
- vanhemmat.
Ja yhtiökumppaneiksi katsotaan:
- luonnolliset henkilöt, “joiden tiedetään olevan yhteisöjen, elinkeinonharjoittajien tai oikeudellisten järjestelyjen todellisia yhteisomistajia ja edunsaajia tai joilla tiedetään olevan mikä tahansa muu läheinen liikesuhde poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön kanssa”
- luonnolliset henkilöt, “jotka ovat sellaisten yhteisöjen, elinkeinonharjoittajien tai oikeudellisten järjestelyjen, joista tiedetään, että ne on tosiasiassa perustettu poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön eduksi, todellisia yksinomistajia ja edunsaajia.”
Tämä on aika laaja joukko. Ja haastavaa on myös se, että henkilö ei välttämättä edes tiedä olevansa PEP-henkilön lähipiirissä.
Kansantajuisesti voisi kuvitella poliittisesti vaikutusvaltaisten henkilöiden olevan nimenomaan poliitikkoja, eikä valtionyhtiön johtohenkilön lapsen puoliso hoksaa kuuluvansa PEP-henkilön lähipiiriin.
Vaikka työsarkaa riittää, yrityksen vastuulla on selvittää tarkasti PEP-kytkökset ja ottaa käyttöön tehostetun tuntemisen menettelyt, jos asiakkaalla tai hänen lähipiirillään on poliittista vaikutusvaltaa.
KYC-ohjelma tunnistaa PEPit puolestasi
PEP-henkilö asiakkaana tarkoittaa huomattavaa vastuuta ja valppautta KYC-prosessissa. Apuja kuitenkin löytyy, sillä Netvisor KYC on suunniteltu vähentämään kycittämiseen liittyvää käsityötä ja helpottamaan rahanpesulain vaatimusten täyttämistä.
Esimerkiksi näin Netvisor KYC helpottaa PEP-henkilöiden tunnistamiseen ja jatkuvaan seurantaan liittyviä tehtäviä:
- Netvisor KYCissä voit hakea PRH:n rekistereistä PEP-tiedot yksittäisille asiakkaille tai massana kerralla isommalle asiakaslistalle.
- Järjestelmä tunnistaa automaattisesti eri riskitekijöitä, joista yksi on PEP-status. Voit sitten arvioida asiakaskohtaisessa riskiluokittelussa PEP-asiakkaan riskisyyden korkeammaksi.
- Kun määrität asiakaskohtaisen riskiluokan, valitset samalla, milloin teet seuraavan arvioinnin. Tehostetun tuntemisen nimissä voit määrittää PEP-henkilöiden kohdalla tietojen tarkistamisen tiheämmäksi, esim. kerran vuodessa. Järjestelmä muistuttaa, kun tuntemistietojen päivityksen ajankohta lähestyy.
Klikkaa alta ja näe, miten Netvisor KYC käytännössä toimii: